oxherding_pictures2c_no-_6

Riskinhallintaa

Tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä, kertoo vanha sijoittamisen kansanviisaus

Varmasti olemme kaikki kuulleet tuon fraasin, mutta kuinka paikkansapitävä se on? Karkeana yleistyksenä se osuu maaliinsa, mutta tarkemmin katsottuna riskiä voidaan rajoittaa tuottojen kärsimättä. Tässä kirjoitussarjassa käyn läpi sijoittamisen riskejä ja haen parasta tapaa rakentaa mahdollisimman hyvää tuoton ja riskin suhdetta edustava salkku. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn riskin ymmärtämiseen, tunnuslukuineen ja määritelmineen.

Riskin määritelmä

Oxfordin sanakirja määritteli vuonna 1655 riskin näin:
” the possibility of loss, injury, or other adverse or unwelcome circumstance; a chance or situation involving such a possibility.”

Eli riski on ei-toivotun tapahtuman mahdollisuus. Sijoittamisesta kyseen ollen ei-toivottua on omaisuuden kehittyminen odotettua huonommin eli yleensä tappiot jopa kaiken menettämiseen asti, mutta myös heikko positiivinenkin tuotto voi olla pettymys.

Rahoitusteorioiden kulmakivi (Moderni portfolioteoria Markowitz, CAPM Sharpe) on olettamus, että ihmiset – jotka muodostavat markkinat tuottoineen – hakevat parasta mahdollista riskin ja tuoton suhdetta. Paras pitkän tähtäimen odotettu tuotto ei siis olisi keskivertosijoittajan tavoitteena, vaan tuotto-odotuksista ollaan valmiita hieman tinkimään, jos näin saadaan laskettua riskiä. Ihmiset ovat siis keskimäärin riskiä vältteleviä eli riskiaversiivisia. Riskineutraalinhan ei tarvitse välittää riskeistä, vaan ainoastaan odotetusta keskituotosta. Riskihakuinen taas on valmis menettämään tuotto-odotuksiaan saadakseen mahdollisuuden lottovoittoon. Uhkapelien suosiosta päätellen melko yleinen lähestymistapa rahaan tuokin.

Näkemys ihmisten tasaisesta riskiaversiivisuudesta on monin paikoin haastettu, mm. behavioristien toimesta, esimerkiksi prospektiteorialla, mutta pääosin riskiaversio tuntuu vallitsevan markkinoilla. Itseäni pidän lähempänä riskineutraalia kuin riskiä välttelevää, mutta mahdollisimman turvallisen pohjasalkun rakentaminen on nähdäkseni edellytys suurelle velkavivulle ja sitä kautta parhaille mahdollisille tuotoille, mutta lisää tästä joskus tulevaisuudessa.

risk

Riskin mittaaminen – volatiliteetti

Tulevaisuutta ja sen tuomia menneestä poikkeavia riskejä emme voi juurikaan ennustaa, joten sijoitusmaailman yleisimmät riskimittarit peilaavat menneisyydestä. Eniten käytetty riskimittari lienee sijoituksen tuottojen keskihajonta, jota sijoitusmaailmassa kutsutaan jostain syystä yleisesti volatiliteetiksi.

Yleensä volatiliteetti {\displaystyle \sigma } mitataan vuositasolla. Se voidaan laskea jakamalla tietyn aikavälin tuottojen keskihajonta {\displaystyle \sigma _{SD}} aikavälin vuosissa mitatun pituuden P neliöjuurella:

{\displaystyle \sigma ={\sigma _{SD} \over {\sqrt {P}}}}. (wikipedia)

Siis mitä suurempi volatiliteetti, sen voimakkaammin kyseisen sijoituksen tuotot vaihtelevat tuottojen keskiarvon ympärillä. Keskihajonta kertoo vaihtelun, jonka sisään heilunta mahtuu 68%:ia kerroista. Esimerkiksi jos kyseessä keskimäärin 10% vuodessa tuottanut osake, jonka volatiliteetti 20%/v (1 keskihajonta), niin n.2/3 vuosista sen tuotot ovat olleet välillä -10%-+30%. Kahden keskihajonnan sisälle (10% +- 20% x 2) tuoton taas pitäisi jäädä n.98%:n varmuudella eli tässä tapauksessa välillä -30%-+50%/v liikuttaisiin lähes aina. Jos sijoittaja siis uskoo kestävänsä harvinaisia -30% romahduksia vastineeksi +10%/v keskituotolle, niin 20% volatiliteetti olisi hyväksyttävä. Huom! koska normaalijakauma ei pörssissä päde täydellisesti, on tuo +2 keskihajonnan päähän osumisen riski jonkun verran suurempi kuin 2%.

Mitään takeitahan volatiliteetin laskeminen ei tietenkään tulevasta anna, mutta jonkunlainen ennustearvo sillä on. Noh, hakiessani kättä pidempää väitteeni taakse, löysin Henri Sipilän tutkielman, jonka mukaan historiallisen volatiliteetin ennustearvo on olematon. Tutkielmassa oli kuitenkin kyse FTSE 100-indeksin volatiliteetin ennustamisesta, ei siis eri osakkeiden, instrumenttien ja indeksien volatiliteettien vertailusta toisiinsa. Väitän kuitenkin menneen volatiliteetin ennustavan tulevaa, kun vertaillaan eri sijoituskohteita toisiinsa. Esimerkiksi S&P 500 tullee olemaan yksi maailman vakaimmista indekseistä jatkossakin ja Helsingin pörssi taas melko epävakaa jo pienuutensakin vuoksi. Tämän tutkimisesta syntyikin aihe johonkin tulevaisuuden blogaukseen.

Volatiliteetin heikkoja puolia ovat mm. se, että se mittaa yhtälailla heiluntaa ylös- kuin alaspäin. Juuri kukaanhan tuskin saa sydäriä sijoitustensa arvon kasvusta, vaikka yliarvostuksen mörkö siinä piileekin.
Toinen volatiliteetin heikkous on suuri vaihtelu sen mukaan miltä ajalta sitä lasketaan? Jos lasketaan viimeisen 10 vuoden ajan volatiliteettia, niin mukaan tulee vuoden 2008 pörssiromahdus ja volatiliteettiluvut ovat huomattavasti suurempia kuin vaikka viimeisen 5 vuoden ajalta. Itse suosittelen vuoden 2008 ottamista mukaan kaikkiin arvioihin tulevasta. Jos siitä olisi selvinnyt, niin olisi selvinnyt pahimmasta mitä pörssissä on nähty sitten  vuoden 1929 ja se alkaa jo riittää turvarajana omalle riskiprofiililleni.

Tärkeä volatiliteetin heikkous riskimittarina on Investopedian mukaan siinä, etteivät pörssin tuotot noudata täydellisesti normaalijakaumaa, johon keskihajonta perustuu. Todellisuudessa tuotot ovat useammin lähellä keskiarvoa ja ääripäissä kuin välimaastossa. Riski äärimmäisille romahduksille on siis selvästi suurempi kuin aiemmin normaalijakauman perusteella esitin.

Volatiliteetista johdettu toinen riskin tunnusluku on beta, millä mitataan tuoton heiluntaa suhteessa markkinaan.

Volatiliteetin polkuvaikutus tuottoihin

Yksi volatiliteetin aiheuttama erikoisuus ovat sen pidemmällä aikavälillä nakertamat tuotot. Vaikka vuotuisten tuottojen keskiarvo olisi sama, niin suurempi volatiliteetti syö yhteistuottoa. Esimerkin salkku A tuottaa tasaisesti 10% vuodessa, salkku B:n vuosituottojen keskiarvo on sama 10%, mutta lopputulos aivan eri johtuen volatiliteetista

Salkku A: 100€ x 1,1 x 1,1 x 1,1 x 1,1 x 1,1 = 161€

Salkku B: 100e x 1,1 x 0,9 x 1,3 x 0,8 x 1,4 = 144,144€, tuottojen keskiarvo 10%/v, mutta yhteistuottoa n.7,6%/v (100€ x 1,076^5 = n.144€)

Tämä polkuvaikutus on yksi syy riskineutraalillekin vältellä volatiliteettia.

Riskin mittaaminen – Value at risk

VaR (Value at Risk) VaR on yksi uusimmista tavoista mitata sijoitussalkun kokonaisriskiä. Se kertoo tietyllä todennäköisyydellä tietyssä ajassa rahamäärän, jonka verran sijoitussalkun arvo voi laskea. Käytössä erityisesti pankkien ja vakuutusyhtiöiden riskienhallinnassa.” – Mika Vaihekoski, Turun kauppakorkeakoulun professori. Linkki.

Value at Risk ei ole mikään yksittäinen tapa laskea riskiä, vaan se voidaan laskea useammilla eri tavoilla. Investopedia esittelee kolme tapaa:

  1. Historiaan perustuva arvio. Katsotaan kuinka usein pahimpia kurssilaskuja on tapahtunut ja mikä sen perusteella on todennäköisyys romahdukselle tulevaisuudessa.
  2. Varianssi-kovarianssi – mentelmä. Olettaa tuottojen seuraavan normaalijakaumaa, joka lasketaan menneisyyden perusteella. Tässä varmaan törmätään samoihin paksujen häntien ongelmiin kuin volatiliteetinkin kanssa arvioitaessa.
  3. Monte Carlo – simulaatio. Simuloidaan riittävän monta, esimerkiksi 100 tai jopa 1000 tapahtumaketjua annetuilla todennäköisyyksillä ja arvioidaan siitä tulevien romahdusten riskejä. Itse olen pitänyt tästä mallista, joskaan en vielä ole itse näitä laskenut, vaan käyttänyt mm. Portfoliovisualizeria apuna.

Riskin mittaaminen – Maximum drawdown / suurin romahdus

Suurin historiassa tai valitulla aikavälillä tapahtunut tai odotettavissa oleva romahdus. Ehkä tärkein riskimittari, sillä ei ainakaan minua hirveästi pelota salkun keskimääräinen heiluminen +/-10% välillä sen sijaan, että se heiluisi +/-5%:ssa. Sen sijaan pahimman romahduksen 100% ja 50%:n välillä on jo huomattava ero useimpien mielestä. Jo mahdollisuus vaihtaa 50% romahdukset 25%:n alamäkiin saisi minut luopumaan osasta pitkän aikavälin tuottoja.
Tällekään ei kai ole mitään yhtä laskutapaa, itse katson historiasta pahimmat romahdukset ja arvioin miten salkkuni olisi niistä selvinnyt. Vuosi 2008 on yleensä se paras benchmark.
Yleensä volatiliteetti ja beta näyttävät korreloivan vahvasti suurimpien drawdownien kanssa, mikä onkin mielestäni tärkein syy pyrkiä matalan volatiliteetin salkkuun, ei siis niinkään se arkisen pikkuheilunnan (1%, 5% tai 10%) tasoittaminen.


money-flower


Näin ensimmäisen varsinaisen blogauksen jälkeen täytyy sanoa, että yllätyksenä tuli aiheenrajauksen vaikeus. Tästähän tuli pitkä kuin nälkävuosi, vaikka rajasin 90% alkuperäisestä kirjoitussuunnitelmastani pois. Lisäksi tuli lähdettyä opettamaan perusteita, vaikka en tässä itsekään mikään ammattilainen ole. Mitään vastuutahan en ”opetuksistani” ota.

Käsittelemättä jäivät vielä riskien taustasyyt, kuten markkina-, liiketoiminta-, korko-, inflaatio- ja likviditeettiriskit, ehkä joskus niistä lisää, vaikkakaan ne eivät ehkä ole niin olennaisia minulle kuin osakepoimijoille.

Lähteitä etsiessä tuli taas opittua uutta, mm. volatiliteetin ennustamisesta, josta ehkä joskus lisää, tähän ei nyt ehkä ollut tarkoituksenmukaista sisällyttää yhtään enempää tavaraa. Lisäksi tässä oppi aiheenrajauksesta ja kirjoittamisesta, mistä lienee hyötyä mm. opinnäytetyötä ja gradua toivottavasti lähiaikoina kirjoittaessani. Viimeisenä tästä oppi, että aikaahan tähän meni tuntitolkulla, vaikka ajattelin tunnissa pyöräyttäväni tekstin nettiin.

Kiitos tänne asti jaksamisesta jälleen!

– J